Montreal ja Quebec city

Huhtikuun alkupuolella ennen tenttien alkua ja luentojen päätyttyä meillä oli useampia vapaapäiviä, joten otettiin mun kämppäkaverin kanssa suunnaksi Quebecin provinssi. Haluttiin nähdä joku uusi paikka kohtuu läheltä Kanadasta, kun oli vielä aikaa. Lennettiin ensimmäisenä Montrealiin, josta otettiin parin päivän päästä juna Quebec cityyn.

Montreal ja Quebec city olivat molemmat rakenteeltaan ja ilmapiiriltään huomattavasti eurooppalaisempia kuin muu Kanada tähän mennessä. Kumpikin kaupunki on erittäin vanha, sillä ne sijaitsevat St. Lawrence -joen rannalla ja ovat ensimmäisiä siirtolaisten kunnolla asuttamia kaupunkeja Kanadassa. Rakennukset ovat vanhoja ja ranskalaistyylisiä. Kaikkialla kuulee pääasiassa ranskaa ja välillä unohtaa olevansa edelleen Pohjois-Amerikassa.

Montreal ei tehnyt meihin niin suurta vaikutusta. Kaupunki oli vierailumme aikaan varsin harmaa, emmekä keksineet niin hirveästi kohteita minne mennä. Osa tekijä oli myös se, että suurin osa puodeista ja ravintoloista, jonne paeta tuulista säätä, olivat maanalaisessa kauppakeskusverkostossa, jonne oli hankala löytää ja joka oli erittäin sokkeloinen. Löysimme kuitenkin kasvitieteellisen puutarhan, jossa oli meneillään elävien perhosten näyttely, mistä nautimme!

Montrealin siluetti Mont Royal -kukkulalta katsottuna

Vanhoja kirkkoja ja moderneja pilvenpiirtäjiä vuorotellen

Trooppisia kasveja metsäopiskelijan iloksi

Perhosia oli joka puolella

Quebec city sen sijaan sai meidät ihastumaan itseensä heti sillä sekunilla, kun astuimme illalla ulos juna-asemalta. Vierailumme aikana kävimme kaupungin akvaariossa ja pyörimme vain ympäri vanhan kaupunginosan kapeita kujia, mihin emme kyllästyneet lainkaan. Tätä kaupunkia siis suosittelen lämpimästi sen pienestä koosta huolimatta!

Se kuuluisa rautatieasema, joka loi meille ensivaikutelman Quebec citystä.

Akvaario oli yllättävän monipuolinen näin pienessä kaupungissa!

Katumaisemaa

Ja lisää katumaisemaa

Voiko sympaattisempaa kaupunkia löytyy Pohjois-Amerikasta??

Aito kanadalainen herkku: Majavanhännät! Ja ei kanadalaiset eivät syö majavanhäntiä, vaan valmistavat niiden muotoisia leivonnaisia, joiden päälle levitetään jotain makeaa esim. kanelia ja sokeria, nutellaa tai vaahteralevitettä.


Kommentit

Suositut tekstit