Maaliskuun kuulumisia

Viime kerran kirjoitteluista on kulunut jo aika paljon aikaa, mutta tässä ei ole ollut mitään liian ihmeellistä kirjoiteltavaa. Opiskeluarki on ollut tasaista ja loppukiire ja -tentit alkavat häämöttää jo uhkaavasti. Halifaxin loman jälkeen oli vähän hankaluuksia opiskelurytmin uudelleen löytämisessä, sillä lomalta kotiin (joka ei ollutkaan se oma koti) palaaminen tuntui omituiselta.

Mitäs kaikkea tämän kuun aikana sitten on tapahtunut?

- Meillä oli kansainvälisen toimiston järjestämä talvileiri Fort Williamin historiallisessa puistossa. Leirillä kuulimme paikallisen intiaaniheimon (Ojibway englanniksi ja Anishinaabe heidän omalla kielellään) elämästä turkisvaihtokaupan aikaan.
- Outdoor Skills and Theory -kurssilta kävimme kokeilemassa jääkiipeilyä Nipigon järvellä. Olen harrastanut 10 vuotta kiipeilyä ja silti en ollut koskaan ennen kokeillut jääkiipeilyä. Oli kyllä aivan mahtava kokemus ja talvilajina ehdottomasti testaamisen arvoinen!
- Siskoni tuli kylään! Meillä oli ihana viikko ja tuli itsekin tutustuttua kaupunkiin vihdoin paremmin.
- Täällä juhlittiin St. Patricks' daytä. Koulun pubi oli koko päivän auki tarjoili vihreää olutta ja kaikki pukeutuivat vihreään.
- Muuten elämä on sitten ollut vain opiskelua, treenaamista ja ajan viettämistä kavereiden kanssa.

Jäljellä on enää kuukausi vaihtoa ja huhtikuun puolivälissä alkavat loppukokeet. Sitä ennen edessä on vielä ainakin kaksi reissua, ympäristön tutkimista ja ehkä vähän opiskeluakin. Uskomatonta, että vaihtoajasta on jäljellä enää yksi neljäsosa! Toisaalta tässä alkaakin olla vähän jo kaipuuta Suomeen ja eurooppalaisempaan kulttuuriin. Silti olen vielä erittäin innostunut nauttimaan viimeisestä kuukaudesta ja kaikesta, mitä sen mukana tulee.

Hyvää kevättä kaikille! (Vaikka sää ei täällä ole vielä kauhean keväinen, kuten ei kuulemma Suomessakaan...)


Intiaanitiipii



Tällaista jääseinämää tuli kiivettyä



Kakabeka falls. Putoukset löytyvät noin puolen tunnin ajomatkan päästä Thunder baystä ja niitä kutsutaan Pohjois-Ontarion Niagaran putouksiksi.

Kalliokiipeilyä kylmällä kivellä

Centennial Park



Kommentit

Suositut tekstit