Lomareissu Nova Scotiaan

Hei taas ja hyvää alkavaa maaliskuuta!

Kevät lähestyy vauhdilla ja säät alkaa täälläkin lämmetä ja aurinko sulattaa lunta. Maaliskuun alku tarkoittaa jo vaihto-opiskeluni puoliväliä! Yleensä sanotaan, että aika menee vauhdilla vaihdossa ollessa, mutta tammi- ja helmikuu ovat täällä olleet niin tapahtumarikkaita, että olisi tässä hyvinkin voinut kulua pidempikin aika. :D Tässä viime viikolla, puolivälissä lukukautta oli myös lukuviikko, jolloin saatiin rentoutua välikokeiden jälkeen. Lähdettiin kämppikseni ja toisen saksalaisen vaihtarin kanssa tutkimaan vähän erilaista kolkkaa Kanadasta.

Nova Scotia on yksi Kanadan pienemmistä provinsseista ja se sijaitsee Atlantin rannikolla muodostaen yhdessä Prince Edward Islandin, New Brunswickin ja Newfoundlandin kanssa atlantisen Kanadan. Nova Scotia on Quebecin ohella vanhimpia eurooppalaisten asuttamia alueita Kanadassa. Provinssina Nova Scotialla on oma vahva identiteettinsä ja atlantinen Kanada poikkeaa muusta maasta luontonsa ja kulttuurinsa puolesta. Nova Scotiasta löytyy maailman korkeimmat vuorovedet, majakoita, hummereita, kumpuilevaa maastoa ja karun kaunista rannikkoa. Nova Scotian provinssissa ja koko atlantisessa Kanadassa olisi niin paljon upeaa nähtävää, että oli vähän harmi, että meillä oli aikaa vain viikko. Lisäksi koska reissumme oli talviaikaan, eivät kaikki bussiyhteydet kulkeneet.
Myös pitkistä välimatkoista johtuen vietimme suurimman osan ajastamme Nova Scotian pääkaupungissa Halifaxissa. Kaupunki oli karun ja pienen Thunder Bayn jälkeen kuin taivas: värikkäitä taloja, hyvät jalkakäytävät, Atlantin tyrskyisät aallot ja paljon mielenkiintoista nähtävää. Kävimme mm. merimuseossa, Peggy's cove majakalla, Citadel-kukkulalla ja kävelemässä tunteja ympäriinsä.

Suosittelen jokaiselle Kanadaan menevälle (vaihtari tai ei) vierailua Kanadan itärannikolla. Alue poikkeaa täysin muusta Kanadasta ja valloittaa kyllä kenet tahansa! Annan kuvien puhua puolestaan. ;)















Kommentit

Suositut tekstit